Joululahja vanhemmille - Joululahjat.net

Joululahja vanhemmille

Vanhemmat yleensä tukevat lapsiaan jokaisessa asiassa läpi elämän, joten joululahja vanhemmille on mukava huomionosoitus sinulle tärkeille ihmisille. Sopivan lahjan valitseminen vanhemmille voi kestää pitkään, sillä heille on varmasti kertynyt yhtä ja toista tavaraa kotiin vuosien saatossa. Jouluna vanhemmille kannattaa tietenkin antaa sellaisia lahjoja, joille tulee varmasti käyttöä. Hyviä joululahja ideoita vanhemmille ovat mm. erinäiset kodinkoneet, jotka helpottavat päivittäisiä askareita. Vanhemmille voi antaa lahjaksi myös vaatteita sekä itsetehtyjä joululahjoja. Tältä sivulta löydät Joululahjat.net tiimin keräämät joululahjavinkit vanhemmille.

Valitse hyödyllinen joululahja vanhemmille ja isovanhemmille

PARHAAT JOULULAHJAKAUPAT


Vanhempien ja isovanhempien joululahja kannattaa valita sillä perusteella mitä he oikeasti tarvitsevat kotiinsa. Sinun täytyy myös muistella sitä, ovatko he aiemmin sanoneet tarvitsevansa jotakin, mutta eivät ole sitä kuitenkaan itse vielä hankkineet.

Uudet kodinkoneet ja elektroniikka: Jos vanhempiesi keittiön nurkassa seisoo yhä se vanha ja huonotehoinen mikroaaltouuni, tai äidilläsi on käytössä parikymmentävuotta vanha pölynimuri, niin voit yllättää vanhempasi ja hankkia heille uuden kodinkoneen, vaikka porukalla sisarustesi kanssa. Voit myös hankkia vanhemmille kokonaan uusia kodinkoneita, kuten blenderin, tai kapselikahvinkeittimen, jotka nopeuttavat arjen rutiineja. Vanhemmille voit ostaa myös viivakoodin lukijan tietokoneeseen, joka helpottaa laskujen maksamista huomattavasti.

Jos lapsuuden kodissasi on vielä käytössä vanhanaikaisia hehkulamppuvalaisimia tai energiansäästölamppuja, niin vanhempien sähkölaskua voit myös pienentää ostamalla lahjaksi laadukkaita led-valaisimia. Jos asennus ei hoidu itse, niin myöskään valmiiksi maksettu sähkömies ei ole huono idea. Tehokkaat led-valot ovat nykyisin ylivoimaisesti paras ratkaisu kodin valaistukseen.

Herkkukori vanhemmille: Jos vanhempasi eivät tarvitse tavaraa, niin voit aina kasata heille maistuvan herkkukorin. Kerää herkkukoriin erilaisia eksoottisempia raaka-aineita, kuten Himalajan suolaa, balsamicoa, oliiviöljyä, viiniä, laadukasta kahvia, erikoissuklaata, suolaisia herkkuja, hyviä juustoja, ja kaikkea mistä luulet vanhempiesi pitävän ja mitä ei normaaleista ruokakaupoista saa.

Panosta vanhempien ja isovanhempien terveyteen: Vanhempien terveyteen kannattaa aina panostaa, vaikka he olisivatkin vielä teräskunnossa. Voit ostaa vanhemmille tai isovanhemmille joululahjaksi esimerkiksi stepperin, voimapallon tai muita kotitreenaukseen tarkoitettuja välineitä, joilla lihaskunto pysyy hyvänä. Mikäli vanhempasi tai isovanhempasi kärsivät niska- tai selkäsäryistä, niin voit hankkia heille hierontalaitteen tai ostaa lahjakortin hierojalle. Itsetehdyt lahjat: Vanhemmat ja isovanhemmat arvostavat varmasti itsetehtyä joululahjaa. Jos sinulla itselläsi on lapsia, niin voit teettää heidän valokuvastaan ison kangastaulun vanhemmillesi ja isovanhemmillesi. Voit kerätä myös vanhoja valokuvia menneiltä vuosilta ja tehdä näistä ikimuistoisen kuvakirjan.

Anna lahjaksi uusia elämyksiä: Jos vanhempasi ovat yleensä kotona niin miksipä et hemmottelisi heitä elämyslahjalla. Viinimaistelu tilaisuus, kokkauskurssi, risteily, kylpylä- tai hotelliviikonloppu tai vaikkapa illallinen viiden tähden ravintolassa on varmasti ikimuistoinen joululahja vanhemmille. Voit antaa lahjaksi myös omaa aikaasi ja lähteä vanhempiesi kanssa yhteiselle lomamatkalle sopivan tilaisuuden tullen.

Lisää lahjaideoita vanhemmille löydät myös täältä:

Lahjat äidille

Lahjat isälle

Osta hotellilahjakortti lahjaksi netistä nopeasti & edullisesti - Lahjakorttinetista.fi